Welcome to Canada!

Tavalla tai toisella olet löytänyt tiesi Kanadan Albertaan Pinerock Ranchille, jota ympäröivät sekä Kalliovuoret että suuret tasangot. Ranchille ei ole kovin pitkä matka Banffin tai Canmoren kaupungeista, mutta kuitenkin tarpeeksi että naapuritkaan eivät ole kovin lähellä eikä liikenteen melu tai kaupunkien kiire häiritse elämää. Talvisin ollaan toisinaan saarroksissa teiden ollessa tukossa, mutta hyvällä yhteishengellä niin ranchilaisten kuin naapurien kesken ollaan tähän asti selvitty.

Ranchin väki voi toisinaan olla hieman kummallista ja omaperäistä sakkia, mutta toivottavat sitäkin lämpimämmin jokaisen vierailijan ranchille vaikka pidemmäksikin aikaa. Vaikka hevoset ovat iso osa Pinerockin arkea, tulee suurinosa tuloista karjankasvatuksesta ja lomamökeistä, joita ranchin mailta löytyy kymmenkunta lähempänä ja kauempana tilasta. Tänne on jokainen tervetullut, oli sitten hikihatussa treenaava kilpailija tai luonnossa samoilua rakastava hassuttelija, kaikki ranchilla pyörivät ovat yhtä isoa perhettä.

Ratsastusretkien ja -tuntien lisäksi Pinerockissa kasvatetaan pienimuotoisesti kanadanhevosia ja newfoundlandinponeja. Kasvattimme tunnistaa etuliitteestä Pinerock tai takaliitteestä PNR.

Cheers, Kestrel

Sähköposti - E-mail
Päivitetty viimeksi 11/2020.
Linkkejä:
VRL
Kanadanhevosesta
Keskusta
WRJ
Muita talleja:
Orange Wood Ranch
Scuderia Sierra
Ravenwood Ranch
Foxbury Farm